Vartalon kiinteyttäminen lähtee oikeanlaisesta liikunnasta ja ravinnosta. Moni kaipaakin kiinteämpää kehoa, vaikka niin sanottua ylipainoa ei olisikaan. Etenkin naisille juuri kiinteytys on suurin tavoite kuntosalille suunnattaessa. Useimmille meistä kertyy rasvaa vatsan, pakaroiden tai reisien alueelle. Joillekin ongelmakohdiksi muodostuvat myös kädet ja polvet.

 

 

Fitness timeMiten aloittaa kiinteytys?

Kiinteämpi vartalo saavutetaan liikunnalla. Aivan ensimmäiseksi on poltettava rasvaa, ja se onnistuu parhaiten lenkkipolulla tai muun aerobisen liikunnan parissa. Mitä rankempaa lajia harrastaa, sen nopeammin rasvaa palaa. Paras rasvanpolttoliikunta on lyhytkestoista, mutta nopeatempoista. Esimerkiksi 10 minuutin tehokas spurtti juoksumatolla on hyödyllisempää kuin puoli tuntia uintia. Muita hyväksi todettuja lajeja ovat aerobic, tanssi, zumba, pyöräily, ja rullaluistelu.

Kuntosaliohjelma vartalon kiinteytykseen

Säännöllinen kuntosaliharjoittelu on tärkeä osa kiinteytysprosessia. Marssi siis lähimmälle salillesi, ja hanki kausikortti. Painojen nostelu kehittää lihasmassaa, ja tuo lisää voimaa. Käy salilla ainakin 5 kertaa viikossa, mieluiten 6 kertaa nopeampien tuloksien saavuttamiseksi. Treenaa ala – ja ylävartalon lihaksia vuorotellen. Jos esimerkiksi harjoittelet reisiä ja pakaroita tänään, siirry huomenna ylävartalon lihaksiin, kuten hartioihin, käsiin ja vatsaan. Näin onnistut harjoittelemaan kaikkia lihasryhmiä useana päivänä viikossa. Kerran viikossa on hyvä pitää lepopäivää. Silloin ei urheilla lainkaan ja voidaan jopa hieman herkutella. Kun harrastaa liikuntaa 6 kertaa viikossa ja syö kevyesti, yksi päivä viikossa voidaan hyvällä omallatunnolla pyhittää levolle.

Venyttely tärkeässä osassa vartalon kiinteytystä

Viikoittainen venyttely on erittäin tärkeää liikkuvalle ihmiselle. Venyttelystä kannattaa tehdä rutiini, joka suoritetaan esimerkiksi iltauutisten aikaan. Tämä edesauttaa paremman vartalon metsästyksen lisäksi myös aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Notkeudesta on siis hyötyä myös yleisterveydelle. Kuntosaliharjoittelun jälkeen tulisi aina muistaa venyttely, jotta lihakset eivät menisi jumiin ja kipeytyisi. Kipeillä lihaksilla on epämukava nostaa painoja, tai edes selvitä normaaleista arkipäivän askareista. Varsinkin selkäkivuista kärsivien kannattaa panostaa venyttelyyn, sillä se parantaa ryhtiä ja korjaa virheasentoja. Hyvä ryhti on myös yksi tärkeimmistä ulkoisista seikoista, kun haluat näyttää hyvältä!

Shape.fi – treenivideot netistä

Shape.fi on uusi tapa liikkua. Jumppaa ja kuntoile tehokkaasti missä ja koska vain! Vain 9,90 € kuukaudessa saat käyttöösi korkeatasoiset liikuntavideot suoraan olohuoneeseesi. Shape.fi:n liikuntatunnit ovat ammattitaitoisten ohjaajien vetämiä. Kuntoilumahdollisuudet ovat netin välityksellä siellä missä Sinäkin.

Terveellinen ruokavalio

Kiinteyttämisen edistämiseksi on muutettava ruokavaliota parempaan suuntaan. Unohda ensiksi liika sokeri ja suola – ei siis enää sipsejä, keksejä tai suklaata. Herkuttelu tulee jättää väliin, mutta sen lisäksi tulisi muistaa myös päivittäisten ruokien ja juomien sisältämä piilosokeri, esimerkiksi lasillinen tuoremehua sisältää suunilleen saman verran kaloreita kuin saman verran kolajuomaa. Vaikka useimmat mehut sisältävätkin vain hedelmän omaa sokeria, siitä kertyy päivittäin yllättävä määrä ylimääräistä energiaa. Vaihda muutkin päivittäiset tottumukset terveellisempiin. Laita kahviin makeutusjauhetta sokerin sijaan, ja aamumuroihin rasvatonta maitoa kevyen sijaan. Pienillä päivittäisillä teoilla saat nopeita tuloksia! Muista syödä tarpeeksi proteiineja, sillä ne toimivat lihasten rakennusaineena. Parhaiten proteiinia saat esimerkiksi soijasta, pähkinöistä,  kalasta, lihasta, pavuista, maitotuotteista ja kananmunasta. Hiilihydraattien lähteet tulisi miettiä tarkkaan. Suosi täysjyvää ja unohda valkoinen leipä. Kannattaa myös hieman karsia hiilihydraatteja, sillä ne sisältävät paljon sokeria ja näin ollen lisäävät rasvaa ja selluliittia. Ethän oikeasti tarvitse viittä palaa leipää päivässä? Hanki kuituja mieluummin vihreistä kasviksista, kuten pavuista.