kuntosaliharjoittelu & kehonrakennus
Etusivu Kuntosaliharjoittelu Treeni artikkelit Yksi sarja yhtä tehokas kuin kolme

Yksi sarja yhtä tehokas kuin kolme

PDF Tulosta Sähköposti

Kuntosaliharjoittelussa ei Glamorgan yliopistolla tehdyn tutkimuksen mukaan kannatta painottaa sarjamääriä. Tutkimuksessa mitattiin kahdeksan viikon ajan harrastelijoiden kehitystä tarkalla ohjelmalla. Toinen ryhmä treenasi ohjelmalla, jossa tehtiin kolme kahdeksan toiston sarjaa lihasta kohden. Toisessa ryhmässä sarjoja tehtiin ainoastaan yksi. Lihasvoimankasvu oli molemmissa ryhmissä huomattavaa, mutta ryhmä, joka teki enemmän sarjoja ei saavuttanut parempia tuloksia. Tätä tutkimusta tukee mm. HST treenin taustalla oleva tutkimus ja positiiviset käyttäjäkokemukset.

Harrastelijoille saattaa siis olla järkevää lyhentää treenin pituutta vähentämällä sarjoja, ja treenat huomattavasti useammin, esimerkiksi neljä kertaa viikossa. Teoria taustalla on se, että vähäiset sarjat stimuloivat kasvua yhtä tehokkaasti kuin lukuisatkin, mutta eivät aiheuta niin paljoa vahinkoa lihaksille. Palautumisessa ei siis kestä niin pitkään.

Kehonrakentajilla tilanne on varmasti melko toinen, silä runsas steroidien käyttö varmasti muokkaa kehon tapaa rakentaa lihaksia. Ilman jatkotutkimuksia ei kuitenkaan selviä, koskeeko tämä myös ammattikehonrakentajia.

Suomessa HealthEx nimiten yritys on tämän tutkimuksen valossa alkanut tarjota "terveysliikuntapalveluita", jotka perustuvat tiukasti kontrolloituun ohjelmaan, hallituihin liikkeisiin laitteissa ja vain 30 minuutin treeneihin. Palvelua markkinoidaan hyvänä lahjaideana, esimerkiksi liikelahjana, sillä se sopii kaikille. Kaikki harjoitteet tehdään turvallisesti istuen ja selkä tuettuna. Treenin väitetään olevan vähintään yhtä tehokasta kuin kuntosaliharjoittelun, mikä on varmasti totta, jos laitteet ovat hyviä. On kuitenkin kummallista, miksi vapaita painoja jälleen demonisoidaan - esimerkiksi kyykky ja sjmv ovat loistavia liikkeitä, jotka kehittävä kehoa monipuolisesti (sekä nostavat testosteroni tasoja). Liian keskitetysti treenaaminen ei rasita kehoa yhtä monipuolisesti ja toisaalta vapailla painolla on täysin turvallista treenata, kunhan vain ihmiset malttaisivat opetella oikean tekniikan.

Punttis.netin kävijöistä 40% treenaa kolmijakoisella. Kolmijakoiseen liittyy usein myös huomattavasti suuremmat sarjamäärät kuin esimerkiksi HST:ssä. Tämän tutkimuksen valossa kannattaa kuitenkin ainakin kokeilla myös  HST:tä.

Tutustu aineistoon.

 
Joomla SEF URLs by Artio