Käyttäjien arvostelu: 1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2 ääntä, keskiarvo: 4,00 kautta 5)
Loading...
Pakuri superfoodina
Pakuri on hyvin vähälle huomiolle jäänyt superruoka siitä huolimatta että kyseistä ainetta on käytetty erilaisten sairauksien parantamiseen jo vuosituhansien ajan erityisesti Venäjällä Siperiassa mutta myös Suomessa. Tätä superfoodi on Suomenkin metsissä ja muualla pohjoisella pallonpuoliskolla koivuissa kasvava lahottajasieni. Sen vaikutukset ovat mitä moninaisemmat. Se on yksi voimakkaimmista antioksidanttilähteistä maailmassa, ja sitä on käytetty jo kauan immuniteetin kohentamiseen, perusterveyden ylläpitämiseen ja onpa sillä perimätiedon mukaan parannettu jopa syöpiä. Suomessa  keitettiin sotavuosina ns. tikka-teetä sen hyvien vaikutuksien vuoksi sekä korviketeenä, käyttäen tätä kotimaista superfoodia. Kyseessä onkin hyvin vähälle huomiolle jäänyt superruoka ja mikä parasta,  sen voi käydä itse hakkaamassa irti puista!

Pakurikääpä on lahottajasieni joka tappaa koivun

Hiilimäisen musta hurjannäköinen sieni on pysähdyttävä näky koivumetsässä. Ei äkkiseltään uskoisi, mitä huippuaineita se sisältääkään. Tämä kotimainen sieni on voimakkain löydetty adaptogeeni ja luonnonlääketieteessä sen ominaisuudet ovatkin vailla vertaansa. Jotta tuotteen adaptogeeniset ominaisuudet olisivat voimakkaimmillaan, kestää sienen kehittyminen puussa jopa kymmenen vuotta. Huimat ominaisuudet johtuvat siitä, että sienen täytyy kestää hurjissa olosuhteissa. Tämän vuoksi parhaat adaptogeenit löytyvätkin sieltä, missä pakkanen puree kovaa. Koska kyseessö on hyvin voimakas patogeeni, esiintyy sitä lähinnä jo kuolleissa tai kuolevissa puissa. Metsälaitos suosittaa poistamaan tartunnan saaneen puun ja eristämään sen lähipuista. Pakuri on verrattavissa sieneen, joten sitä voi jokamiehenoikeuden mukaan poimia eikä siitä tarvitse ilmoittaa metsänomistajalle. Voi myös ajatella että teet metsänomistajalle samalla palveluksen, sillä tämä sieni pilaa helposti talousmetsät.

Pakurista saa hyvin terveellistä teetä

Yleisin tapa nauttia tätä loistavaa superfoodia on tehdä siitä teetä. Pakurisieni voidaan joko kuivattaa huolellisesti(huono kuivatus voi johtaa  homehtumiseen) tai keittää jopa kokonaan useita kymmeniä tunteja isossa kattilassa. Oli kyseessä kokonainen pakuri tai jauhe, siitä irtoaa vaikuttavia ainesosia niin kauan kuin se värjää veden. Pakuritee muistuttaa ulkonäöltään kahvia, ja sitä voi myös laittaa kahvinpurujen joukkoon. Annostusohje on kaksi teelusikallista vesilitraa kohden. Tätä ainetta ei tulisi käyttää antibioottikuurin aikana, penisiliiniä käyttäessä tai suonensisäistä glukoosia otettaessa. Tuote ei siis pääsääntöisesti sovi diabeetikoille eikä niille, jotka ovat voimakkaasti sienille allergisia.

Screen Shot 2014-01-08 at 19.29.34Tilaa pakurijauhetta edullisesti täältä!

Pakurilla pitkät perinteet lääkinnässä

Pakuria on alettu tutkimaan länsimaisessa koululääketieteessä vasta viime vuosikymmeninä ja tulokset ovat rohkaisevia. Vaikka lääketiede suhtautuu ristiriitaisesti käsitteeseen “adaptogeeni”, on pakurilla joka tapauksessa hyviä terveysvaikutuksia eikä ole suurinakaan määrinä käytettynä haitallista elimistölle. Mm. pakurista saatavaa betuliinia käytetään useiden lääkkeiden raaka-aineena. Huom! Viranomaiset ovat kieltäneet pakurin käyttämisen ravinnoksi, koska kyseessä on uuselintarvike jolle ei ole haettu lupaa Valviralta. Pakuria myydään kuitenkin “kosmetiikkatuotteena” ja jokainen asiaan perehtynyt voi päätellä, että teetä siitä keitetään. Tuotetta löytyy niin netistä tilaamalla kuin esimerkiksi Ruohonjuuresta. Huom! Älä kerää pakuria teiden varsilta sillä sienen tavoin pakuri kerää raskasmetalleja ja muita epäpuhtauksia itseensä. Parhaat pakurinkeräyspaikat löytyvät vesistöjen läheltä luonnontilassa olevista koivumetsistä. Tarkkaile kärsiviä ja vanhoja koivuja.

Screen Shot 2014-01-08 at 19.29.34
Tilaa pakurijauhetta edullisesti täältä!

Tilaa netistä