Screen Shot 2014-01-07 at 16.21.36

Naisten tarpeisiin on laaja valikoima erilaisia lisäravinteita. Tarvitsitpa niitä sitten urheilusuorituksia varten, puutostilojen hoitoon tai yleisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen, vaihtoehtoja löytyy! Naisten lisäravinnetarve eroaa hieman miesten vastaavasta, sillä fysiologisten eroavaisuuksien lisäksi lisäravinteilla voi helpottaa esimerkiksi kuukautiskipuja, mielialavaihteluita sekä vaihdevuosien mukana tulevia ongelmia. Tarpeellinen vitamiinien ja hivenaineiden saanti tulee turvata myös raskauden aikana.

Lisäravinteet naisille netistä

Laihdutuksen aikana nautittavat lisäravinteet

CLA Yhdysvalloissa suosituimman rasvanpolttajan roolissa paistatteleva CLA auttaa todistetusti. Se polttaa rasvaa, kuitenkaan kuluttamatta lihasmassaa. CLA, eli konjigoitu linolihappo on luonnollinen ainesosa, jota esiintyy maito- ja lihatuotteissa. Sitä ei kuitenkaan saa dieetillä ruoasta riittävästi rasvanpolttoa varten, jonka vuoksi sitä tulisi hankkia lisäravinteen muodossa. Kromi on yksi hyödyllisimmistä lisäravinteista. Se auttaa sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnassa sekä säätelee verensokerin tasoa. Kromin puutos saattaakin olla syy moneen ylipainoon ja diabetekseen. Lisäksi se auttaa hillitsemään makeanhimoa, joka on monelle suuri syy laihdutuksen epäonnistumiseen.

 

Naisten yleisterveys ja sen kohottaminen lisäravinteilla

Rauta Naisten raudan tarven on suurempi, kuin miehillä. Tämän vuoksi raudan saannista on pidettävä huolta. Raudan puutoksesta johtuva anemia on myöskin yleisempää naisilla. Syynä voi olla riittämätön raudan saanti, tai runsaasta raudan menetyksestä. Etenkin runsaat kuukautiset voivat olla syynä jatkuvaan anemiaan. Oireina voi olla väsymystä, huimaamista, päänsärkyä, vastustuskyvyn heikkenemistä sekä kalpeutta.

Salus Floravital rautavalmiste – 22,90€

Pii- ja kalkkivalmisteet Nämä lisäävät hiusten ja kynsien kasvua. Niiden käytöllä on myös todettu hyviä vaikutuksia ihon kuntoon. Kaikki naiset haaveleivat niin vahvoista ja pitkistä hiuksista, kuin kynsistäkin. Lisäravinteet ovat tutkitusti auttaneet. Piimax C Kalkki D – 7,00€

PMS-oireiden helpottaminen

Magnesium on hyvä apu PMS-oireisiin, sillä se estää lihaskramppeja, sekä näin ollen helpottaa kuukautiskipuja. Se myös ehkäisee rintasyöpää. Magnesium ei kuitenkaan imeydy ilman riittävää B- ja D-vitamiinien saantia, joita on siis myös hankittava lisäravinteina.

Tri Tolosen Magnesium Plus – 4,90€

Jättihelokkiöljy GLA:ta sisältävä valmiste auttaa erityisesti hormonitasapainon hallinnassa. Monet naiset kärsivät hormonien epätasapainosta, joka aiheuttaa muun muassa alakuloisuutta, kiukkuisuutta ja uupumusta. Jättihelokkiöljyn avulla myös kuukautisten aikaiset oireet helpottuvat. Bioteekin Jättihelokki GLA+E – 19,90 €

Monivitamiini

Suurimman osan yllämainituista aineista saa kaikista helpoiten lähes mistä tahansa naisille suunnatusta monivitamiini- ja hivenainevalmisteesta. Kannattaa tutustua ainakin seuraaviin: Ladyvita ja Sana-Sol. Nämä tuotteet ovat erittäin tunnettuja ja laadukkaita sekä sopivat kenelle vain. Sana-Sol on Suomen suosituin monivitamiinivalmiste. Jos harrastat paljon liikuntaa ja elät muutenkin aktiivisesti, saattaa sinulle sopia paremmin Fitnesstukun Opti-Women Multivitamiini, 60 kapselia.

 

Vaihdevuodet

Ladyvita 50+ Vaihdevuosi-iässä oleville naisille suunniteltu lisäravinne sisältää tärkeimmät vitamiinit – ja kivennäisaineet yhdessä tabletissa. Ladyvita 50+ – 17,90€

Chello Forte: Vaihdevuosioireisiin, kuten kuumiin aaltoihin tarkoitettu valmiste sisältää yrttejä ja soijaa. Chellon on todettu auttavan etenkin yölliseen hikoiluun, joka tarkoittaa parempaa unta. Tri Tolosen Carnosin Lady Soya Tohtori Tolosen valmiste, joka sisältää karnosiinia ja soijaa, on suunniteltu vaihdevuosioireita varten. Karnosiini on laajasti tutkittu lisäravinne, joka toimii antioksidanttina.

Soijan isoflavonoidien kanssa yhdistettynä se helpottaa kuumia aaltoja sekä hikoilua ja ehkäisee limakalvojen kuivumista. Valmiste myös ehkäisee mielialojen heittelyä ja parantaa seksuaalista halukkuutta. Tri Tolosen Carnosin Lady Soya – 23,90€

Ruusunjuuri Yli 3000 vuotta tunnettu ruusunjuuri on luonnollinen lisäravinne. Se antaa etenkin lisäenergiaa ja virkistää mieltä. Myös vastustuskyky ja verenkierto paranevat. Ruusunjuurta suositellaan myös seksuaalisen halukkuuden lisäämiseksi. Maca Maca on yksi suosituimmista superfoodeista, ja voidaankin lukea erittäin hyödylliseksi lisäravinteeksi.

Etenkin naisille tämä ravintoaine on hyödyksi, sillä se auttaa helpottamaan vaihdevuosiongelmia, säännöllistämään kuukautiskiertoa, helpottamaan PMS-oireita ja lievittämään stressiä. Macalla on myös libidoa nostattava vaikutus, ja sitä voisikin kutsua “psyykkiseksi viagraksi”. Moni on löytänyt oman seksuaalisuutensa uudestaan Macan ansiosta.

Lisäravinteet naisille netistä